Tässä onkin vierähtänyt tovi edellisestä kirjoituksesta. Ja kaikkea kivaa on tapahtunut!

Päällimmäisenä tietysti on mielessä tällä viikolla juhlittavat valmistujaiset, ja HUH, onneksi urakka on nyt ohi! Olen ollut kyllä viimeisen vuoden enemmän ja vähemmän poikki koulun ja työpaikan väliseen ralliin, mutta voin ylpeänä kertoa olevani nyt valmis sisustaja!

Toinen ilon aihe on se, että saimme ihan kevään alussa asuntomme myytyä ja muutimme vuokralle vähäksi aikaa rakennusprojekti silmissä siintäen! Alamme rakentaa tänä kesänä Kimara-hirsitaloa ja toivon tosiaan että aikaa olisi päivitellä sitäkin prokkista tänne blogiin välillä. Maatyöt alkavat heti kun lupa rakennusvalvonnasta heltiää. Tarkoitus on rakentaa talo itse lattiasta kattoon oman pohjakuvan mukaisesti. Jotain iloa on siis koulusta ollut, kun osasin piirtää pohjan niin, ettei siihen tarvinnut tehdä juuri lainkaan muutoksia. Yhden pöntön paikkaa siirrettiin muutama metri ja yhtä seinää jokunen sentti.

Siinäpä sitä jo olikin kuulumisia! Loppuviikko menee enemmän ja vähemmän juhliin valmistautuessa. Koti kaipaa kunnon kuurausta ja tarjottaviakin saa alkaa miettimään.

Lopuksi laitan vielä muutaman kuvan tämänhetkisestä kodistamme. Asumme siis vuokralla kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja valoa kyllä pääsee sisälle ihanasti! Huonona puolena voin mainita ahtaat tilat henkilömäärään nähden. 5 ihmistä kolmiossa tarkoittaa sitä, että saan punkata isännän kanssa olohuoneen nurkassa, joka aiheuttaa kyllä kaikenlaista "iloa", kun molemmat ovat vähän eri rytmissä töiden takia. 

Mukavaa loppuviikkoa ja loman odotusta kaikille!

 

 

blom1.jpgblom2.jpgblom3.jpgblom4.jpg